Solenovo avasi toimipisteen Kuopioon

/

Solenovo avasi uuden toimipisteen Kuopioon

Solenovo on avannut uuden toimipisteen Kuopion Microkadun Novapolikselle. Uusi toimipiste toimii tällä hetkellä kahden työntekijän työtilana.

– Kuopio valikoitui uusimman toimistomme sijainniksi alan oppilaitosten välittömän läheisyyden ja toimivien lentoliikenneyhteyksien ansiosta, Solenovon toimitusjohtaja Juuso Enjala kertoo. – Tavoitteenamme on hyödyntää henkilökunnan saatavuus täysipainoisesti myös Kuopiossa ja tämän katsottiin tuovan mahdollisuuksia myös uusien rekrytointien toteuttamiseksi, Enjala lisää.

Tällä hetkellä Solenovon toimitilat sijaitsevat Joensuussa ja Kuopiossa, Helsingissä sopivia toimitiloja etsitään parhaillaan. Kasvua kuitenkin haetaan aktiivisesti. – Seuraavaksi haluamme laajentaa Solenovon toimintaa Tampereelle ja mahdollisesti myös Jyväskylään, Enjala summaa.